Kajakkihaasteeni 2024 (6. - 9.8.2024)

Kajakkihaasteeni 2024

Vuoden 2024 kajakkihaasteeni oli Korppoon ympärimelonta, matka alkoi Tackorkin rannasta. Kajakkini oli aivan täyteen pakattuna, mutta olin suunnitellut reitin niin, että jos ruokatarvikkeeni loppuisi, voisin kävellä Korppoon kirkonkylän kauppaan täydentämään eväitä.
Ensimmäinen päivä oli täydellinen – sää oli todella tyyni, lähes helle, ja melonta sujui vaivattomasti. Takanani tulevat purjeveneet eivät saaneet minua kiinni.

Lähdin suuntaamaan etelään kohti avoimia vesialueita. Fagerholmin jälkeen tunsin, että nyt olin todellakin omillani, ja ympärillä oli vain täydellisyyttä, merta ja rauhaa. Päätin alkaa etsiä yöpymispaikkaa Korppoon etelänpuoleisista saarista. Pienen etsinnän jälkeen rantauduin Hattskär-nimiselle saarelle, josta löysin täydellisen ensimmäisen telttapaikkani korkealta kalliolta, josta oli uskomaton näkymä kaukaisuuteen. Lähdin saaren länsireunalle ihastelemaan auringonlaskua. Illan tunnelma oli uskomaton.

Sumuinen aamu ja vaihteleva toinen päivä

Seuraavana aamuna heräsin sankkaan sumuun. Saaren ohi lipui purjevene, mutta se katosi nopeasti näkyvistä. Aamu oli siis seesteisen kaunis, nautin toisen kupin kahvia rauhakseen ja lähdin jatkamaan seikkailuani. Toisen päivän sää oli vielä parempi – täysin pläkä. Minua oli varoitettu ulkosaariston merenkäynnistä, mutta tänään se oli täysin poikkeuksellinen. Melominen oli kuin suoraan jostain satumaisesta maailmasta: totaalinen hiljaisuus ja meren sininen laajuus ympärilläni.

Päivän mittaan tuuli kuitenkin nousi hieman ja aallot kasvoivat. Suuntasin Gyltön edustalla olevalle Gyltö galten -nimisen saaren suojiin pitämään taukoa. Tässä vaiheessa valmistautuminen ison aukon ja väylien ylitykseen oli tarpeen, sillä se olisi melko haasteellista sivuaallokossa. Meloin rauhallisesti, ja tietysti juuri keskellä aukkoa, utelias hylje tuli tekemään tuttavuutta. Jäin hetkeksi seuraamaan sen puuhia. En halunnut ottaa riskiä ja alkaa kuvaamaan aallokossa, joten tästäkään hylkeestä en saanut hyvää valokuvaa.

Ensimmäinen saari, jonka saavutin aukon ylityksen jälkeen, oli todella erityinen – Lyddare. Saaren länsipuolella, tuulen suojassa, oli pieni lahti, jossa vesi oli kristallinkirkasta ja ranta värikkäistä pikkukivistä. Se oli täydellinen paikka yöpyä. Etsin sopivan telttapaikan ylhäältä kalliolta ja aloin valmistamaan ruokaa. Kiersin saaren kävellen ja sen eteläpuolelta löytyi lisää pikkukivirantoja. Käytin paljasjalkakumisaappaita – ehdoton retkeilijän varuste, sillä ne ovat helposti rullattavat ja mahtuvat todella pieneen tilaan.
Saaren kiertämisen jälkeen seurasin laivaston alusten kulkua Gyltööseen. Tunnelma oli taas rauhallinen. Auringonlasku, joka väritti meren pinnan, oli unohtumaton.

Kolmas päivä ja luonnon äärellä

Aamu alkoi virkistävällä uinnilla, jonka jälkeen valmistin aamupalan ja aloitin päivän urakan. Muonaa oli vielä riittävästi, joten ei tarvinnut huolehtia Korppoon kirkonkylän kaupassa käymisestä, ja matka sai jatkua ilman kiireitä.
Huomasin läheisen saaren rannalla haikaran. Lähestyin sitä hiljalleen, mutta kuten aina, lintu säikähti ja nousi ilmaan. Sen nousuunlähtö oli sen verran unelias, että lintu törmäsi puuhun, mutta onneksi se pystyi jatkamaan matkaansa. Heti seuraavaksi alkoi suntin toisella puolella kuulua merikotkan poikasten ääntä. Päätin mennä lähemmäs. Kolme poikasta, jotka harjoittelivat lentämistä pesän läheisyydessä. Oli upea hetki katsella näitä suuria lintuja ja kuunnella niiden huutoa. 

Pian Saaristomeri tarjoili minulle uuden keitaan: pieni hiekkaranta poukama, joka oli täydellinen paikka pitää taukoa ja valmistaa päivällistä. Ranta oli rauhallinen ja kaunis, nautin hetkestä täysin siemauksin. Starttasin taas liikkeelle ja vieressä kulkevalla laivaväylällä tuli ensin Tallink Siljan alus, seuraavaksi rahtialus, Viking Linen ja viimeiseksi vielä Finnlinesin alukset. Heikompi olisi hyvinkin mahdollisesti tullut merisairaaksi näistä aalloista.

Olin nyt Korppoon pohjoispuolella. Olin alun perin ajatellut, että päättäisin matkani lähtöpisteeseeni Tackorkiin. Päätin kuitenkin kajakkihaasteeni olevan nyt suoritettu ja jatkaisin bonustehtävänä vielä lähemmäs kotiin Naantaliin.

Iltapäivää kohden tuuli oli jälleen yltynyt ja sivuaallokossa meneminen oli suhteellisen työlästä. Huomasin helposti saavutettavan pikkukivirannan ja päätin käyttää tauon mahdollisuuden hyväksi ennen päivän viimeistä legiä. Lepäsin kalliolla, mutta hetken kuluttua kuulin epämääräisen puisen paukkeen, joka kantautui saaren metsästä. Ääni ei ollut mikään lintu, kuten tikka. Hetken kuulosteltuani, näin melko lahon puun kaatuvan metsässä. Puunkaatajaa en koskaan nähnyt, mutta koominen tilanne katsoa puun kaatuvan sorkkaeläimen tai saaristomeren eksoottisen majavan toimesta. 

Tällä kertaa sopivaa telttapaikkaa ei meinannut löytyä millään kivikkoisilta pikkusaarilta. Minulla on aina melontareissuilla mukana riippumatto varmuuden vuoksi. Kiertelin pieniä saaria rantojen lähellä ja yhtäkkiä huomasin viereisellä kalliolla kaksi pientä minkkiä syömässä kalaa. Mahtava ja harvinainen näky, mutta todella nopeasti kaverukset juoksivat piiloon. Jatkoin vielä seuraavaa pientä saarta kohden, jolloin takanani kuului tuhahdus. Toinen hylje, ihan kuin se olisi tullut tarkistamaan miten minun matkani sujuu.
Päädyin Kristinaklippan -nimiselle saarelle, joka sijaitsi laivaväylien välissä. Tämä pieni saari oli aivan väylien vieressä, ja iltalaivat menivät todella läheltä. Vesi väistyi rannoilta laivojen myötä ja aaltojen kohina oli uskomaton. Onneksi olin vetänyt kajakkini kauas rantavedestä ja sitonut sen vielä varmuudeksi puuhun kiinni. 

Neljännen päivän sade ja haasteet

Neljäntenä päivänä heräsin sadekuuron ropinaan. Keitin aamukahvit ja puuron teltan eteisen suojassa ja odottelin, että sadekuurot väistyisivät.
Kotimatka oli edessä, mutta päivän reitti ei ollut helppo. Edessä oli isoja aukkoja, väylien ylityksiä ja vaihtelevaa säätä. Matkaan lähdin silti odottavaisin mielin.
Katselin horisontissa näkyvää erikoisen näköistä tummaa alusta samalla kun ylitin väylää. Olin jo turvassa väylän ulkopuolella saaren edustalla, kun totesin että alus tulee todella kovaa vauhtia lähes suoraan minua kohti. Laivaston ohjusvene, täydellä vauhdilla aivan vierestä ja jättimäiset aallot olivat suurimmat, mitä olin koskaan nähnyt.
Ympärilläni näkyi pieniä kesäisiä sadekuuroja, mutta onnekseni ne menivät ohitseni. Matka jatkui, ja suuntasin kohti Airismaata, Teroksenrantaa. Tänne päättäisin eeppisen seikkailuni, ja vaikka tunsin väsymyksen ja lihakset muistuttivat pitkän matkan koettelemuksista, en voinut olla tuntematta suurta onnistumisen tunnetta. En ollut vain melonut Korppoon ympäri, vaan kyseessä oli ollut täysin omaa rohkeutta, kykyä ja luonteenlujuutta koetteleva seikkailu.

Matkalla oli ollut kaikki: upeaa merenkäyntiä, eri sääolosuhteita, ikimuistoisia hetkiä hylkeiden ja muiden luonnon olentojen kanssa sekä tuulen ja aaltojen armoilla olon haastetta. Tämä oli ollut retki, joka ylitti kaikki odotukset ja opetti minulle itsestäni enemmän kuin olin kuvitellut. Joka ainoa kilometri oli ollut osa tätä mahtavaa seikkailua, ja jokaiseen niistä oli liittynyt oma tarinansa, oma muistonsa.
Retkeni oli tullut päätökseensä lähemmäs 90 kilometrin melonnan jälkeen. Se oli jättänyt pysyvän jäljen niin mieleeni kuin sydämeeni. Tunsin, että tämä oli jotain sellaista, mitä voisin aina muistaa ja muistella – äärettömän upea ja itselleni käänteentekevä kokemus.